PoNoVo ja BarbaaritSunnuntai 31.8.2008 klo 19:48 - Antti O. Arponen Kävin katsomassa NST:n farmijoukkueen Pontuksen Nousevan Voiman ja ykkösdivariin nousseen Barbaarien harjoituspelin. Paljon on molemmilla vielä tekemistä ennen sarjapelien alkua. Varsinkin Barbaarien tilanne huolestuttaa. NST ja PoNoVo tekevät yhteistyötä. Se on hyvä. Yhteistyöstä hyötyy ainakin NST, koska liigassa penkille jääneitä tai peleissä loukkaantuneita voi peluuttaa tarpeen mukaan farmijoukkueessa PoNoVossa kakkosdivarissa. Mitä PoNoVo hyötyy, sitä en osaa sanoa. No, viime kaudella se ainakin sai kiittää NST:tä sarjapaikan säilymisestä. Liigapelaajien ansiosta joukkue saattoi saada pari ratkaisevaa pistettä sarjassa. PoNoVo on uusiutunut parin vuoden aikana totaalisesti. Siitä kaveriporukasta, joka nosti joukkueen Huhtiniemen harrastesarjoista Salibandyliiton kakkosdivariin asti, ei ole enää pelikentällä ketään jäljellä. Ikiponovo Markus Helvasto sentään vielä toimii seuran rahastonhoitajana, eli hankkii rahat toimintaan. PoNoVon uudessa hallituksessa on puheenjohtajana Joni Koppo ja jäseninä Arttu Ikäheimo, Juuso Häkämies ja Juha Ponkilainen sekä varajäsenenä Joni Burman. Ponkilainen on Top Teamin kasvatteja, muut ovat tuttuja NST:stä. PoNoVon ongelma juuri nyt syyskuun alussa on se, että porukalla ei ole valmentajaa. Joukkueella on kolme kentällistä kakkosdivarin tason pelureita, mutta koutsi puuttuu. Se ei estänyt PoNoVoa lauantaina voittamasta Barbaareja treenimatsissa 13-5. Apuna oli pari-kolme NST:n liigapelaajaa, mutta niitä saa farmisopimuksen avulla olla sarjapeleissäkin. Barbaarit nousi keväällä ykkösdivariin. Nousijajoukkue kuitenkin menetti kesän aikana Tuomo Reposen, Elias Lavikkalan, Jussi Väänäsen, Juha Haapalaisen ja Joonas Härkösen. Pahoja takaiskuja olivat kesän aikana myös Esa Kylliäisen ja Teemu Voutilaisen jalkavammat, jotka estävät ehkä pelaamisen koko kauden ajan. Ainakaan paperilla Barbaarit ei ole syyskuussa 2008 yhtä hyvä kuin maaliskuussa 2008. Barbaareilla on mainio maalivahtikaksikko Erkki Pasanen ja Tuomas Repo, mutta puolustukseen ei ole tungosta. Lasse Hatinen tuli NST:n liigajoukkueesta, Juho Hetemaa NST:n A-junnuista ja Pekka Jääskeläinen PoNoVosta, mutta entisistä ei ollutkaan jäljellä kuin Jussi Selenius ja Santtu Tahvanainen. Kauden vieminen läpi viidellä puolustajalla on kova homma. Lasse Hatinen on Barbaareille yhtä tärkeä mies kuin Aki Seppälä NST:lle. Ilman Hatista ei tule ykkösdivarista pisteitä? Hyökkäyspäässä maaleja tekevät edelleen Petri Pyysing, Toni Kokkonen ja Maunu Jääskeläinen. Uusia miehiä ovat Imatran seudun kasvatit Janne Stenberg ja Joni Hassinen, joista Stenberg pelasi viime kauden Saksan liigassa. Hyvää kakkosdivarin tasoa osoittivat viime kaudella Tero Kalatie, Mikko Notko, Mikko Ruokonen ja Mikko Kivi, mutta riittävätkö rahkeet ykkösdivarissa? Ykkösdivarissa vastassa on sellaisia seuroja kuin OLS, Tor, M-Team, SB Savo, Ådalens IF ja Erän kakkosjoukkue Erä Akatemia. Toivotaan parasta. Pelkään kuitenkin, että syyskuun alun näkymien mukaan Barbaarit saa varautua taistelemaan sarjapaikkansa puolesta sarjan alusta loppuun. Josban kasvatti Mikko Lievonen opiskelee Lappeenrannassa. Lahjakas kaveri on nähty Barbaarien harjoituspelissä NST:n A-junnuja vastaan. Toisi kokemusta porukkaan. Lievonen on sentään takavuosina pelannut jopa miesten maajoukkueessa. Lauantaina 6.9. klo 13.30 NST:n liigajoukkue testaa Barbaarien kunnon. Antti O. Arponen |
|
|
1.9.2008 14:36
Ei ressii
Hysse hoitaa
|
|
1.9.2008 16:57
ei hoitanu
NO jos hysse hoitaa ni sit se kans hoitaa
|
|
2.9.2008 4:32
Katsoja
Miten voit sanoa, että Ponovolla on kolme kentällistä 2-divarin tasoisia pelimiehiä... Pidätkö 2-divarin tasoa niin huonona?
|
|
2.9.2008 10:31
IP
Se on huono taso!
|
|
4.9.2008 9:38
katsomovalmentaja
Kovasti kehutaan herojen Burman ja Koppo NST taustaa. Lisäksi yhteistyö herrojen ja NST välillä on herättänyt paljon keskustelua. Toivottavasti erotuomari asettelija ottaa asetteluissa huomioon tämän yhteistyön sillä muuten alkaa murenemaan yksi koko salibandyn peruskivistä. Siihen meillä kellään ei taida olla varaa?
|
|
4.9.2008 13:59
Ex-tuomari
Katsomovalmentaja voisi esiintyä omalla nimellään ja kertoa mistä on kysymys, jos rupeaa nimeltä mainiten syyttelemään toisia. Eteläkarjalassa on liian vähän salibandytuomareita, se on yksi ongelma.
|
|
4.10.2008 21:06
fän
Barbaarien tilanne huolestuttaa
|
Voisi melkein väittää, että 5.divarin HB:llä on parempi joukkue, kuin 1.divarin Barbaareilla.